perjantai 25. lokakuuta 2013

Valokuvatorstai - 300. haaste


Nämä vihkot ovat täynnä sanoja. Sanoja sodan mielettömyydestä.  

Isäni  palvelusaika jatkosodan aikana venähti neljäksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi. Sotilasrepussaan hän kuljetti kahta mustakantista vihkoa, joista toiseen hän kirjoitti sotapäiväkirjaa ja toiseen muut aseveljet tai hän itse kirjoitti muistovärssyjä, laulujen sanoja jne.



Aseveljen sanat toiselle aseveljelle.





Yllä olevan muistovärssyn on isälleni kirjoittanut Antti Rokka, inkeriläinen aseveli. Rokan kaikki tuntevat yhtenä Tuntemattoman sotilaan hahmoista. Linnan kirjahahmo Rokka on osin saanut piirteitä tältä inkeriläiseltä.




Kuvassa Antti Rokka, muistovärssyn kirjoittaja.


Muita vastauksia sanat-haasteeseen löytyy täältä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Valokuvatorstai - 299. haaste

Valoa löytyy myös täältä.





Suomenlinna 24.8.2013.

Edit 19.11.2013

Lisäsin tämän kuvan vertailua varten...

torstai 10. lokakuuta 2013

Valokuvatorstai - haaste 298

Hetki unen ja valveen rajamailla




19.11.2009. Luonto valmiina talviuneen.


Edit 11.10.2013  Kuva on otettu hieman ennen puoltapäivää. Maisema näytti oudon kiehtovalta.Taustalla oleva järvi oli kokonaan sumun peitossa.




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Heijastuksia

Maanantaina patikoin Nuuksion Kolmoislammille ihastelemaan alkanutta ruskaa.