keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Saksankurjenmiekka

Noin viikko ennen juhannusta sininen saksankurjenmiekka aloitti kukkimisen. Kukinta oli ohi muutamassa päivässä.



Jos haluat pihallesi sitruunantuoksuisen kukan, niin silloin oikea valinta on keltainen saksankurjenmiekka. Kymmenisen vuotta yksi kaupasta ostettu kasvi on saanut kasvaa pihallamme. Muutamaan kertaan olen juurakkoa jakanutkin.Ensimmäinen kukka avautui juhannukseksi.




perjantai 19. kesäkuuta 2015

Ruusuorapihlaja

Yleensä ruusuorapihlaja aloittaa kukintansa aivan kesäkuun alussa. Kylmän alkukesän takia kukat aukesivat vasta eilen vallankin etelän puoleisissa oksissa. Aivan mahdottomasti on kukkia. Tämä puu istutettiin n. 25 vuotta sitten. Vuosien myötä pensas on muuttunut puumaiseksi kasvutavaltaan.








torstai 18. kesäkuuta 2015

Tarhapioni

Tämän punaisempaa kukkaa ei löydy pihaltani tällä hetkellä. Vanha juurakko jaksaa tehdä joka vuosi muutaman kukan. Harmi vaan, kun varret pyrkivät menemään maata pitkin kukkien painosta. Kukkia on sen verran vähän, etten rupea niille tukia laittamaan. Näissä kukissa ei ole niin voimakas tuoksu kuin keskikesällä kukkivassa vaaleamman punaisessa pionissa.





keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kultatyräkki

Kultatyräkki muodostaa pyöreänmallisen kasvuston. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että koko kasvi loistaisi limenvärisenä. Kultatyräkki on siitä kiitollinen, ettei se lähde leviämään holtittomasti kuten tarhatyräkki. Kun ostin tämän puutarhamyymälästä, niin kasvissa oli vain  muutama varsi. Tätä kasvustoa olen jo kerran jakanutkin toiseen penkkiin. Onneksi tämän kukinta-aika alkaa oikeastaan vasta sitten, kun voikukan kukinta-aika on ohi. Eivät kilpaile keskenään.






tiistai 16. kesäkuuta 2015

Unikko

Tämä kerrottu unikko on peräisin naapurista. Lie tullut siemenenä ihan vahingossa.  Meillä kasvi on kotiutunut kuunliljojen joukkoon. Vielä eilen kukat oli nupulla. Tänään muutama auennut kukka loisti jo kauas. Tarkempaa lajimääritystä en arvaa tälle antaa. Vähän näyttää siltä, että kuunlilja olisi käynyt kukkimaan, mutta kyllä sieltä maanrajasta löytyy varsinainen unikkokasvi.









maanantai 15. kesäkuuta 2015

Vuorikaunokki

Vuorikaunokki on kasvanut pihallamme yli 20 vuotta. Ostimme tonttimme viereisen metsäisen kesämökkitontin parikymmentä vuotta sitten. 1950-luvlla rakennetun mökin oven vierestä löytyi umpeutunut kukkapenkki, josta pelastin vuorikaunokin omaan pihaan. Vanhaa kantaa on tämä kasvi näin ollen. Pidän erityisesti kukkien väristä ja terälehtien alla olevasta ristikkokuviosta. Kasvusto on yli polvenkorkuista.





tiistai 2. kesäkuuta 2015

Toukokuun viehkeitä kukkijoita

Kun idänsinililjat ovat lopettaneet kukintansa,  urakkansa aloittaa kevätkaihonkukka. Kukat muistuttavat suuresti lemmikin kukkia. Kasvi muodostaa muutamassa vuodessa maata peittävän kasvuston. Minulla isoin kasvusto on pihatien suussa vaahteran juurella.





Toinen kevään herkistä kukkijoista on varhohiippa. Ikäänkuin salaa hentoihin varsiin ilmestyy punertavat kukat. Vasta vähän myöhemmin varsiin kasvaa lehdet, joiden väritys on mielenkiintoinen.