torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun satoa

Voiko sukkien neulominen lähteä lapasesta? Kyllä voi ainakin minulla. Kuusi paria odottelee yhä lankojen päättelyä,




perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juurilla

Kävin alkuviikosta juurillani. Eri kadunkulmissa tuntui siltä, että täällä minä olen ollut. Mutta mistä tulee tunne, että pitäisi nopeasti joutua,  kun joku odottaa. Kukaan ei odota. Talvisalon hautausmaalla ei tunneta aikaa.









Nyt on keskikesä ja valoisa yö.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Harson alta lautaselle

En muista koskaan aikaisemmin ottaneeni kasvimaasta mitään vihanneksia näin aikaisin. Mutta tänä vuonna uutiseen pääsin jo tämän viikon maanantaina. Kävin silloin irrottamassa mangoldin uloimpia lehtiä. Helpon lisukkeen sain, kun revin lehdet varsineen päivineen pannulle ja laitoin mausteeksi valkosipulia, ruohosipulia, hyppysellisen suolaa ja mustapippuria. Pieni liraus öljyä ja hetken kuumennus.

Harsoa on pitänyt käydä monesti löysäämässä.



lauantai 11. kesäkuuta 2016

Päivän kukka - akileija

Tämä tumma akileija on löytölapsi viime kesältä. Kasvoi kaupungin jättömaalla, minne oli ilmeisesti kuljetettu maa-ainesta puutarhoista. Akileijojen lisäksi näin paikalla yksittäisiä ruskoliljoja. Tämä yksilö kasvoi osittain hiekalla, joten sain sen irroitetuksi maasta ilman lapiota. Kukassa on melko näkymättömät kannukset.  Kerrotuksi kai kukintoa voisi sanoa , kun kerran kaksi "sormustinta" on sisäkkäin.  Ilta-aurinossa kukan väri näyttää tummalta lilalta, mutta pilvisessä säässä kukka näyttää melko mustalta.



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Päivän kukka - siperianunikko

Kerrottukukkainen siperianunikko on kotiutunut keskelle kuunliljapenkkiä.  Kukan halkaisija on yli 10 cm. Terälehdet ovat vielä ryppyiset. Siemenet on kerätty naapurin kukkapenkistä vuosia sitten..


torstai 9. kesäkuuta 2016

Päivän kukka - siperiankurjenmiekka

Siperiankurjenmiekassa - Iris sibiricassa - ovat  kaikki värit kohdillaan. Kasvi on kasvanut  meidän pihassa vuosikymmeniä -  jo paljon ennen meidän tänne muuttoa. Viihtyy hyvin kuivassakin penkissä.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Päivän kukka - juhannusruusu

Ruusupensaamme on lähtöisin entisten naapureiden pihasta. Saattaa olla, että istutin taimen aikoinaan liian varjoisaan paikkaan pähkinäpensaan katveeseen, kun pensas ei viru eikä vanu. Mutta joka vuosi iloitsen kaikista kukkaista, joita se jaksaa tehdä. Tässä tämän vuoden ensimmäinen auennut kukka. Kyllä ... tuoksu on entisensä.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Päivän kukka - vuorikaunokki

Vuorikaunokki - Centaurea montana - on nimensä mukaan todellinen kaunotar. Koristeelliset kehtosuomut ovat pisteenä i:n päällä.



sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kasvaa että kohina käy

Kyllä kannatti kokeilla kasvilavakasvatusta. Kylvin yhteen lavaan 7.5. mangoldia, Nyt neljä viikkoa myöhemmin kasvu on hyvässä vauhdissa. Harso on taannut otollisen pienilmaston.



Lehtikaalin siemenet laitoin sisälle esikasvatukseen 2.5.. Siirsin taimet harson alle lavaan 17.5.




Nyt ihmettelen, miksen jo aikaisemmin innostunut lavakasvatuksesta. Rikkaruohojakaan ei ole mullasta noussut.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Lintuperspektiivistä katselin maisemaa

Eilen aamupäivällä käväisimme Nuuksion kansallispuisstossa kävelemässä. Onneksi olimme aikaisin liikkeellä., sillä iltapäivällä ei olisi helteessä jaksanu sitä vähää. Kipusimme omin pikkujaloin alhaalta laaksosta ylös kalliolle. Kipuamista tuli 50 metriä. Tämän reunemmalle en uskaltautunut. En edes ryömimällä. Pystysuora jyrkänne jäi minulta näkemättä.

Klikkaa kuvaa.


tiistai 31. toukokuuta 2016

Aamut ovat parhaita

Helteisen päivän aamuna on ilo kuljeskella pihalla kiireettömästi ihan vain katselluhommissa.  Aurinko on vielä idän puolella metsän takana .Poikkeuksellisen lämmin toukokuu on tehnyt pihasta uskomattoman vehreän.  Käki se jaksaa yhä helskytellä.






maanantai 30. toukokuuta 2016

Jumaltenkukka - uusin perennatuttavuus

Jos pidät syklaamin kukista, niin saattaisit pitää myös  jumaltenkukasta. Minulla niitä on kaksi yksilöä viime kesältä. Ne ovat peräisin lähipuutarhan aidan takaa kompostista. Liekö kärrätty kompostiin jo edelliskesänä,  Oitis "adoptoin" ne kurpitsantaimien ostoreissulla. Molemmat yksilöt selvisivät viime talvesta.

Kasvin lehtiruusuke on samantapainen kuin esikolla. Kukinnan jälkeen se kuihtuu pois, joten kasvin paikka on syytä merkitä. Ehkä nämä minun kasvinikin olivat jääneet myymättä ja siksi ne olivat joutuneet kompostiin, kun ruukuista kaikki elollinen oli kuihtunut pois. Kukkavanojen korkeus on n. 30 - 40 cm. Minulla ne ovat kotiutuneet kuivahkoon penkkiin.

Mieleni tekisi jakaa ainakin toinen kasvi kukinnan jälkeen. Onnistuisikohan se?





torstai 26. toukokuuta 2016

Kuinka kauniita ne ovatkaan

Mikähän on saanut omenapuut täyteen kukintaan tänä vuonna? Vaikka vielä toukokuu onkin, niin ajatukset karkaavat syksyyn ja täysinäisiin hillopurkkeihin. No mutta ei mennä asioiden edelle, vaan viivähdetään pitkään omenapuiden alla ja tuoksutellaan. Kukkakärpäset surisevat vimmatusti, mutta missä ovat karvajalkaiset kimalaiset.

Meillä on kaksi vanhaa omenapuuta. Entiset naapurimme, joilla itsellä oli kymmenkunta omenapuuta, määrittelivät meidän puut puna- ja keltakaneleiksi.







maanantai 9. toukokuuta 2016

Raparperin alla

Viime viikolla asettelin raparperipuskan ympärille tiiliskiviä . Levittelin sanomalehtiä kivien alle estämään rikkaruohojen tunkeutumista kivien välistä. Juurakko sai samalla kanankakkalannoitetta. Kyllä se niin on, että kohta pääsee raparperihillokkeen tekoon. 

Ei mene kovin montaa päivää, kun sammakko pääsee laulamaan vanhaa lastenlaulua, jonka ensimmäinen säkeistö menee näin.

"Äidin kasvimaalla, raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen.
Vilpas lehtikatto, alla multamatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.
Hämärä, vihreä, sammakon mielest on viihtyisä.
En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa
raparperin lehden alla hymyillen."




torstai 5. toukokuuta 2016

Kukkuu, kukkuu, kukkuu

Nyt se on sitten kesä. Eilen kuulin kolme käen kukahdusta. Toukokuiset aamut ovat parhaita. Varhaisesta heräämisestä pitää kiittää kissaa, joka jo viiden jälkeen kävi käpälöimässä minut hereille. Tarkemmin sanottuna uloshan se katti halusi. Aamukahvin jälkeen menin kissan perässä pihalle.  Sepelkyyhkyn kujerrusta ja mustarastaan luritusta on piha tulvillaan. 







Laitoin joku päivä sitten akileijaa kokeeksi ruukkuun kasvamaan. Jännä seurata, suostuuko akileija kukkimaan ruukussa vai ei. Hyvältä näyttää kasvu ainakin tässä vaiheessa.


Mehitähtiä olen aiemminkin kasvattunut saviruukussa.


Kasvimaahan se minua tänä aamuna kutsui. Minua kivotti päästä laittamaan uudenuutukaiset kasvilavat kylvökuntoon. Viime kesänä ostettu harsokin löytyi, niin ei kai tässä enää muuta tarvitse tehdä kuin laittaa siemenet maahan. 






torstai 31. maaliskuuta 2016

Valmista tuli

Maaliskuu on lopussa ja samalla loppuu kevätkalenterisukkaprojekti. Kiitokseni Pialle kivasta kirjoneulesukkaohjeesta.

Kolmella värillä tuli tällaiset sukat.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Nyt kevätkalenterisukkia neulomaan

Vielä ehtii hyvin mukaan Pia Tuonosen neuleblogissa käynnistyneeseen sukanneulontaprojektiin, koska vasta kolmas päivä on menossa. Vaikka projektin nimenä on kevätkalenerisukat, niin  taidanpa neuloa sukat tällä kertaa omista varastoista löytyvillä langoilla. Eivät ne erityisemmin keväisiltä näytä.

Jo ensimmäisenä päivänä opin tekemään yksinkertaista parin silmukan palmikkkoa.  Päädyin käyttämään Pian ohjetta. Näihin sukkiin aioin kokeilla langanpäiden päättelyä, johon satuin löytämään alkuvuodesta hyvän ohjeen Dropsin sivuilta.




torstai 11. helmikuuta 2016

Valokuvatorstain 396. haaste - suo

Nyt mennään suolle.  Minä kävin muutama vuosi tällä suolla, joka on melko lähellä kesämökkiämme. Kesästä on jo niin monta kuukautta, ettei ensimmäisenä tule mieleen hyttysten ininä.