keskiviikko 20. elokuuta 2014

Daalian kukintaa

Tänä kesänä istutin daalian juurakon kasvimaahan suoraan kellarista kesäkuun alkupuolella. Aluksi kasvu oli hidasta, mutta heinäkuun helteet antoivat kasvulle vautia. Varret kasvoivat parimetrisiksi. Juurakosta nousi viisi vartta. Toissa päivänä oli sen verran kova tuuli ukkosen aikaan, että se katkoi kolme vartta. Sähkötkin  katkesi yli tunniksi. Nyt minulla on maljakossa kymmenkunta kukkaa.

Vanhempanoi saivat juurakon tätini mökiltä Juvalta 1970-luvulla. Minulle juurakko tuli 1990-luvun lopulla, kun vanhempani muuttivat kerrostaloon. Kellarissa juurakko on talvehtinut sanomalehden päällä avoimessa muovisäkissä. Syyskuussa otan juurakon liiteriin kuivahtamaan ja odottamaan kellariin vientiä.