tiistai 31. heinäkuuta 2012

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

On käsillä ne viikot, jolloin marjastaja saa laittaa töppöstä toisen eteen. Meillä on kyllä niin, että oma maa on mustikka. Näet takapihallamme kasvaa kanervien lomassa mustikkaa. Ahomansikkaa on ilmaantunut vain nimeksi kukkapenkin reunaan.

Satutko tietämään tuon otsikossa mainitsemani sananlaskun etymologian? Jollet, niin kerronpa. Vanhaan aikaan torpparin pihapiirissä kasvoi hakatuilla mailla mansikkaa, mutta sitten yhteisomistuksessa olevilla metsäisillä mailla mustikkaa. Varsin loogista.

Mutta kyllä metsävadelmassakin on hieno aromi. Reilussa tunnissa kävin keräämässä kolmisen litraa vadelmia. Nyt pakastusrasioita varaamaan.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Täällä ollaan

Vuodatuksen kuvakatastrofin aiheuttamaa harmistunutta oloa lievittääkseni loin uuden blogger-blogin. Onkohan ruoho vihreämpää täällä kuin vuodatuksessa? No alkuun tunnuin pääseväni, mutta hienoudet saavat vielä odottaa. Kuvankin lisäys näyttää onnistuvan.


Kuvassa on tämänvuotisia samettiruusuja, jotka kasvatin viimekesäisistä siemenistä. Samettiruusut ovat sateisen kesän takia matalampikasvuisia kuin viime kesänä.

Täältä tänne tultiin. Taisi sinne vanhaan blogiin sentään muutama kuva jäädä.