Rauhallista Joulua!

Pienelle Artulle

"On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie
On toinen maailma on hämäräinen tie
On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää
kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää

Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä
maan
Sen tiet ja talot puut on lumipuvussaan

Joku jää katsomaan, kuka lentää noin
Itsekin hämmästyn kun lentää voin

On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain
On kuu niin sininen mun lentomatkallain

Kuutamoon liukenee portaat pilvien
Liukenen itsekin ja leijailen

On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen
On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen."





Tämän kynttilän kävin sytyttämässä isäni haudalle viikko sitten käydessäni tervehtimässä iäkästä äitiäni syntymäkaupungissani. Artun kynttilä palaa pihallani nyt.

Tuubihuivi

Tämä sykkyrä on juuri valmiiksi saamani tuubihuivi, jonka aion kääräistä sukulaistytön joulupakettiin. Ympärysmittaa on 120 cm. joten riittää sopivasti kaksi kertaa kaulan ympärille. Neuloin sen suorakaiteenmuotoisena kappaleena, jonka päät lopuksi yhdistin virkkamalla. Kolme kerää Fleur-lankaa riitti.






Malli on täältä.


Talvi on alkanut virallisesti. Varsinainen myräkkä antaa vielä odottaa itseään.

Joulun tuntu syntyy leipomalla

Kun kerran ulkona satoi vettä, niin kyllä yksi taatelikakkukin sai mielen jouluisemmaksi huomisen joulukonsertin alla.

Ja kun vielä laittoi mustikanvarpukannuun punaisen rusetin, niin virittäytyminen onnistui täydellisesti. Netissä on noita taatelikakun ohjeita pilvin pimein.





Käytin muuten hienoa sokeria vuoan jauhottamiseen. Hyvin irtosi.


Taatelikakku

1 paketti kivettömiä taateleita (n.200 g)
2 dl vettä
1/2 dl kahvia
(yllä mainitut aineet kiehautetaan ja jäähdytetään)

3/4 dl rypsiöljyä
(lisätään edellisten joukkoon)

2 dl sokeria
2 kananmunaa
(nämä vatkataan eri astissa kuohkeaksi ja lisätään edellisten joukkoon)

1 banaani (haarukalla hienonnettu)
1 dl rasvatonta maitoa
(nämäkin lisätään ja lopuksi lisätään allaolevista kuiva-aineista tehty jauhoseos)

3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl muskottipähkinää
1 tl vanilliinisokeria

2,2 l vuoka, paistoaika 60 min uunin alatasolla 175 asteessa

Kuusi kuvaa kesästä

Mustarastas laulaa -blogissa oli kuuden kesäkuvan haaste. Minusta loppukeväässä on hohtoa, joten minun kuvani ovat toukokuun viimeiseltä sunnuntailta. Uskoin, että lämpimiä kesäisiä päiviä olisi vielä edessäpäin. Mutta perin kylmän kesän saimme. Ainoastaan mustikoita riitti. "Vihreässä löytyy" voin sanoa entisajan kauppiaan tapaan.

Valokuvatorstain 264. haaste

"Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa. Paljaat mustikanvarvut olivat kellanvihreitä ja karpalot tummia kuin veri.[…] Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni." Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (1970), suom. Kaarina Helakisa.

Täällä lisää marraskuisia kuvia.

Kanervakranssi

Kranssipohjaksi muutama oksa sireenipensaasta, rautalankaa ja muovikassillinen kanervan varsia. Siinä ainekset kanervakranssiin.

Yllätystä kerrakseen

Pari viikkoa takaperin meinasin saada harvinaisen nimipäivävieraan. Satuin katsomaan ulos ikkunasta keskipäivällä ja jouduin hieraisemaan silmiäni. Pihatiellä aivan portaiden tuntumassa liikkui karvainen otus kuin pieni porsas. Heti tunnistin veijarin supikoiraksi naaman mustien läiskien perusteella. Olikohan se saanut vainun portailla olevasta omenaämpäristä, jonka kansi oli raollaan? Ei auttanut muu kuin napata kamera keittiön pöydältä ja summittaisesti näpätä kuva vieraasta. Ja kun kuvan olin napannut, niin sitten kiireesti omenia pelastamaan.

Väripilkku

Tämä ei jää keneltäkään huomaamatta.

Viljapellon laitaa

Syyskuu on jo näin pitkällä, mutta silti vehnäpelto odottaa vielä puijaansa. Tuollainen ruskeansävyinen pelto on jotenkin alakuloisen näköinen. En päässyt oikaisemaan pellon poikki marjapaikkaani, vaan jouduin kulkemaan pellon laitaa.

Reilu viikko on aikaa siihen hetkeen, kun pyssymiehet pääsevät mieliharrastuksen pariin. Voi, voi. Varokaa peurat puisia rakennelmia peltoaukeiden reunamilla! Eipä auta silloin enää mennä metsään maastonvärisissä vaatteissa.

Syksyä pihalla

Juuri nyt kun katselen ikkunasta ulos, niin huomaan koivuissa olevan keltaisia lehtiä. Kuivuuden vuoksi lehdet eivät tänä kesäkautena kellettyneet ensinkään. Valon vähentyminen ja sään kylmeneminen saa koivut siirtämään lehtivihreän talteen runkoon.

Keltainen väri on auringon väri. Jotenkin syksyllä keltaiset pihakukatkin ovat erityisen kauniita.

Pirteitä syyspäiviä sinulle ystäväiseni!

Mitähän teille kuuluu?

Pitelen kädessäni kansakouluaikaista valokuvaa vuoden 1959 syksyltä. Totta tosiaan kuvan otosta on jo 53 vuotta. Melko tarkkaan, koska tuolloin koulu alkoi syyskuun alussa. Seinillä ei ole vielä piirustuksiakaan, niin alkusyksy on ollut. Tässä toisluokkalaiset Maila-opettajan huomassa. Muistaakseni kirjoitustunti oli lavastettu. Melko iso luokkakoko oli tuolloin. Jollei kukaan ollut poissa koulusta, niin 29 oppilasta on laskujeni mukaan kuvassa. Tästä joukosta ei enää neljännellä luokalla ollut yhdeksää oppilasta. Olivat muuttaneet vanhempineen muualle Suomeen. Ja jäljelle jääneistä pyrki sitten neljännen luokan jälkeen oppikouluun viisi tyttöä.

Yllätyksekseni muistin lähes kaikkin koulukavereideni nimet. Yhden pojan nimeä en saanut mieleeni millään.

Ainoastaan yhden oppilaan perheessä oli auto. Se kertokoon sen ajan elintasosta.

1970-luvulla kuulin, että yksi tytöistä oli tullut raskaaksi 16-vuotiaana. Yksi toinen oli mennyt Saksaan ... punaisten lyhtyjen alle. Yksi pojista oli kuollut varusmiespalveluksen aikaan ... ilmeisesti heittäytyi liikkuvasta junasta.

Internetin avulla sain selville muutama vuosi sitten vieruskaverini osoitteen. Joulukortteja olemme sen jälkeen lähettäneet toisillemme. Muista en tiedä mitään. Niin se elämä menee. Mahdatko arvata, missä minä istun?

Ken on maassa kaunehin?

Minulla on kolme eri perhosorkideaa kasvamassa itäikkunalla. Ja jostakin kumman syystä ne kaikki päättivät ryhtyä kukkimaan tänä kesänä. Kesäkuu meni kukkavarsien tekoon. Heinäkuu meni nuppujen tekoon. Ja elokuussa alkoi putkahdella kukkia toisensa perään. En osaa sanoa, kuka noista "neitokaisista" on kaunein. Jokainen omalla tavallaan.

Puolukkainen omenapiirakka

Kun metsästä löytyy puolukoita ja naapurista omenoita, niin on ihan pakko pyöräyttää piirakka. Minulla on käytössä vanha ohje, jota silloin tällöin muuntelen.

Pohja: 3 dl vehnäjauhoja 1 dl kauraleseitä 1 tl leivinjauhetta 1/2 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria

1/2 dl rypsiöljyä 1 dl rasvatonta hedelmä- tai marjajogurttia 1 muna

Täyte: 1 dl rasvatonta hedelmä- tai marjajogurttia 1 muna 1 dl sokeria 2 rkl perunajauhoja 1 rkl vanilliinisokeria

Pinnalle: n.5-6 dl omenviipaleita kanelia 1,5 dl puolukoita

Peitä peltinen piirasvuoka (halkaisija n. 22 cm) leivinpaperilla, ettei vuokaa tarvitse voidella. Jos vielä rutistat leivinpaperin ennen kuin laitat sen vuokaan, niin taikinan levittäminen on vaivatonta, kun paperi ei liiku.

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää niiden joukkoon öljy, jogurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina jauhotetuin sormin piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Lado omenaviipaleita taikinan päälle niin paljon, että pohja peittyy. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada omenoiden päälle. Ripottele pinnalle kanelia ja lopuksi puolukat. (Tähän piirakkaan laitoin kanelin puolukoiden päälle, joten siksi puolukoiden puna ei ole oikean värinen.)Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia uunin kolmannella tasolla.

Somia marjoja

Satuimme viimeksi mökille sellaiseen aikaan, että isäni kauan kauan sitten istuttama pensas oli saanut marjat valmiiksi. Siellä se on vuodesta toiseen kituuttanut kasvaa isompien puiden varjostamana. Mutta nyt satuin huomaamaan, että jopas nyt jotakin. Aivan kuin hienoja helmiä olisi ripustettu pensaaseen. No nyt on pensas on varmistettu kanukaksi. Nimettömänä on raukka ollut vuosikymmeniä. Eipä sitä kukaan ole ollut oikea-aikaisesti hoitamassakaan ja leikkaamassa, joten vähän ränsistyneenä se lamoaa maata pitkin.

Nyt on pensas saanut siis nimen. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Kukinnot kurottautuivat korkealle

Valtikkanauhuksen tähkämäiset kukinnot olivat tänä kesänä poikkeuksellisen komeita. Sade varmaankin sai ne kasvamaan.

Vaniljainen tuoksu käy nenään

Toisilla on viherpeukalo, mutta minun naapurillani on kukituspeukalo. Oli sitten kyse orkideasta, pelargoniasta tai kaktuksesta, niin naapurini saa kaikki kukkimaan. Kukkapöytä on olohuoneessa, jonka ikkunat antavat sekä etelään että länteen. Siinä hyvät puitteet.

Viimeksi kävin ihastelemassa vanhanpojan kukintaa. Nuppuja oli kymmenkunta. Edellisenä iltana avautui yksi kukka ja seuraavana päivänä kaksi muuta. Edellisillan kukka oli jo lakastunut. Lumoavan kaunis on kukka sisältä. Ja mikä tuoksu.

Jaloangervon pörheyttä

Sateinen kesä sai jaloangervon tekemään oikein pörheitä kukintoja.

Voiko puu olla raskaana?

Kyllä minusta ainakin näytti siltä, että petäjän raskaus on edennyt noin neljännelle kuulle. Uskokoon ken tahtoo.

Kah-vil-le!

Mökillemme on kulkeutunut vanhoja kahvipannuja. Ihan vain koriste-esineinä on pidetty  (kahta teräksistä p.o.) yhtä kuparsta, yhtä teräksistä ja kahta emalista pannua.

Edit 12.6.2014

Eija oli oikeassa kommentissaan, että ensimmäinen pannu olisi tinattu kuparipannu. Kyllä kuparin vihreys paistoi parissa pisteessä pannun pohjasta. Lisäsin pariin ylimmän pannun sangan kuvan.


////////////

                          

Tämä pannu lienee ollut vanhempieni ensimmäisiä hankintoja ensi kotiinsa 40-luvun puolivälissä, kun asuivat vähän aikaa Pälkäneellä. Tampereelta on ostettu. Harmi kun en kirjoittanut muistiin valmistajaa. Kyllä se pannuun oli laitettu.

Ja tämä toinen teräspannu on kummitätini. Hän oli sen ostanut Helsingistä varmaan samoihin aikoihin. Senkään valmistajaa en muista. Helsingiläinen kuitenkin. Yhden litran pannu riitti hyvin yhden hengen taloudessa. Kaasuliedellä on tätini keittänyt sillä monet kahvit itselleen.



Tällä punakeltaisella pannulla opettelin keittämään kahvia 50-luvun lopulla. Ohjeena oli laittaa vettä siihen ja siihen asti ja lopuksi jauhoja niin ja niin monta lusikallista. Oleellista oli se, että joskus kahvi piti keittää vanhojen sumppien päälle. Mutta jos vieraampia oli juojina, niin silloin kahvi keitettiin puhtaaseen veteen.



Tämä sinihilkkapannu ostettiin siskolleni, kun hän lähti opiskelemaan Helsinkiin 60-luvun lopulla. Pannukaunotar on saanut toiseen kylkeen mustan kuhmun, mutta ei se haittaa koristekäytössä.

"Kahvi on jo kupissa" tai "Tulukee kahville" on monesti kajahtanut ilmoille, kun pannun nokka on saatu siivotuksi ja porot ovat laskeutuneet pohjalle. Pannukahvin tuoksu tuntuu jo nenässäni.