perjantai 22. helmikuuta 2019

Kirjoneulesukat jämälangoista

Laitanpa tänne talteen itselleni tiedon, millaisia kuvioita tein viimeisimpiin kirjoneulesukkiin. Lankana tuttu ja turvallinen Novitan 7 veljestä. Silmukoita yhteensä 52 kuvio-osuudessa. Sukat eivät jää omaan käyttöön.




maanantai 24. heinäkuuta 2017

Suomi 100 v -vauvalle nuttu






Lähisukuun syntyy piakkoin vauva., jolle halusin neuloa nutun. Malliksi valikoitui netistä löytynyt Novitan valkoinen vauvan jakku. Lisäsin nuttuun vähän palmikkoa kumpaankin etukappaleeseen. Oikeastaan tuon nutun olisi voinut neuloa yhtenä kappaleena kainaloon asti, niin olisi säästynyt sivusaumojen yhdistämiseltä.  Luulen, että minulla oli 3,5:n paksuiset puikot. Vahvistn napinlävet, vaikkei ohjeessa sitä pyydettykään. Lisäksi virkkasin rapuvirkkausta kaikkiin reunoihin, niin nutusta tuli viimeistellympi.

Tulin aloittaneeksi palmikot ihan neuleen reunasta. Ihan pyytämättä alareunasta tuli "aaltomainen". Haitannooko tuo mitään? Toivottavasti pellavanvärinen Nalle-lanka on myös tulokkaan äidin mieleen.Lankaa kului kutakuinkin 150 gr.

Syyskuussa pitäisi nutun käyttäjän syntyä. Hyvä ajoitus, kun tulevan isän isoäidin sisko viettäisi 100-vuotispäiviään samassa kuussa, jos eläisi.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Ruusujen tuoksua

Piipahdin tänään Meilahden puistoarboretumin pensasruusutarhassa. Arboretum on perustettu 50 vuotta sitten, itse ruusutarha on nuorempi.. Osa ruusuista oli jo kukkinut, mutta paljon oli myös vasta nupulla olevia pensaita.  Ihastuin keltaiseen Aicha-tarhapimpinellaruusuun, joka on kuvasarjan viimeisenä.  Jos olet liikkeellä Tamminiemen tai Seurasaaren suunnalla, niin poikkea ihmeessä ihastelemassa istutuksia. Kukintaa luvataan elokuun puoliväliin asti.

Kun aikoinani asuin Töölössä, niin kuljin kyllä tuon alueen ohi. Ihmettelin eilen, miksen tuolloin arvannut käydä ruusuja katsomassa. No syykin selvisi. Ruusutarha on perustettu vasta v. 1991.














torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun satoa

Voiko sukkien neulominen lähteä lapasesta? Kyllä voi ainakin minulla. Kuusi paria odottelee yhä lankojen päättelyä,