tiistai 27. tammikuuta 2015

Unohtumaton konsertti

Sunnuntai-iltana 25.1.2015 sain avata siskoltani saamani yhdistetyn syntymäpäivä- ja joululahjan. Pääsin kahdeksi ja puoleksi tunniksi kuuntelemaan tenori Andrea Bocellin konserttia Helsingin Hartwall Arenalle. Kyllä ihmisääni voi olla ihmeellinen. Kiitos lahjasta siskosein!


Schubertin Ave Maria kuului myös ohjelmistoon ja sen aiemman taltioinnin voi kuunnella youtubesta

torstai 8. tammikuuta 2015

Valokuvatorstain 350. haaste - kirjoitettu tähtiin

Viimeisen puolen vuoden sisällä on kolme sukulaistani siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Olikohan heidän lähtönsä   kirjoitettu tähtiin?


Täältä löytyvät muut vastaukset.