maanantai 20. elokuuta 2012

Somia marjoja

Satuimme viimeksi mökille sellaiseen aikaan, että isäni kauan kauan sitten istuttama pensas oli saanut marjat valmiiksi. Siellä se on vuodesta toiseen kituuttanut kasvaa isompien puiden varjostamana. Mutta nyt satuin huomaamaan, että jopas nyt jotakin. Aivan kuin hienoja helmiä olisi ripustettu pensaaseen. No nyt on pensas on varmistettu kanukaksi. Nimettömänä on raukka ollut vuosikymmeniä. Eipä sitä kukaan ole ollut oikea-aikaisesti hoitamassakaan ja leikkaamassa, joten vähän ränsistyneenä se lamoaa maata pitkin.





Nyt on pensas saanut siis nimen. Valtakunnassa kaikki hyvin.

3 kommenttia:

  1. Onpas somat marjat. Ja kanukka voi rauhassa jatkaa marjomista!

    VastaaPoista
  2. Sinne jäi marjomaan. Toivottavasti marjat kelpaa linnuille.

    VastaaPoista
  3. Minunkin isäni istutti aikoinaan useita kanukkapensaita. Syysväreissään kanukka on kaunis.

    VastaaPoista